Antti Reini ja Henna Uoti, piano Visa Mertanen
20,00 € – 26,00 €
La 8.11.12025 kello 16:30
Normaalilippu 26 € / Eläkeläiset ja opiskelijat 20 €
Valmistaudu esittämään alennukseen oikeuttava kortti ovella
Sotkamon elokuvaviikolla on mahdollisuus nauttia myös upeasta musiikista.
Lukuisista elokuva- ja tv-sarjarooleistaan tuttu näyttelijä Antti Reini on tehnyt vahvan paluun levyttäväksi ja keikkailevaksi artistiksi. Nuorempana rumpuja eri yhtyeissä soittanut Reini on ajautunut erilaisten bändikokoonpanojen kautta soolouralle, ja hänen debyyttisoololevy Kärpänen julkaistiin elokuussa 2016. Antti Ervasti arvioi Reiniä seuraavasti: ”Mies on syntynyt laulajaksi ja musiikintekijäksi, sen verran vahvaa on jälki.” Reini on yhä enenevässä määrin valloittanut yleisöä keikkailevana muusikkona.
Esikoisalbumillaan liki 7 miljoonaa striimiä kerännyt Henna Uoti on keväällä 2025 julkaissut Valaise pimeä -nimisen kappaleen, jonka on säveltänyt ja tuottanut ruotsalainen lauluntekijä ja musiikkituottaja Tobias Lundgren, joka myös fiittaa kappaleella. Vuoden 2023 striimatuin omakustanneartisti ja 2025 Indie Awards -ehdokas Henna Uoti on löytänyt oman äänensä sielukkaana laulajana ja musiikintekijänä. Hennan ääni on ainutlaatuinen. Hänen alarekisterissään on syvyyttä ja mystistä energiaa, ja ylärekisterissä puolestaan valtavasti voimaa.
Antti Reini esiintyy ensin oman ohjelmistonsa kanssa, jonka jälkeen Henna valtaa estradin. Antti vierailee myös Hennan konserttiosuudessa.
Liput 26 € / 20 €: verkkokauppa.sotkamo.fi sekä ovelta
Lukio-kirjaston tapahtuma-aukio, Akkoniementie 25, 88600 Sotkamo